ADRENALINE kutsuu jälleen.
SoundVault Festival side-questin jälkeen on aika palata tuttuun menoon, kuitenkin tällä kertaa uudessa lokaatiossa… kun ADRENALINE saapuu ensimmäistä kertaa Ääniwalliin perjantaina 28.8.2026!
Hard technoa. Ei kuvaamista. Ei häiriötekijöitä. Vain musiikkia, meidän yhteisö ja hetkessä elämistä.
FLYMEON:
Flymeon on luonut täysin omanlaisensa soundin. Hänen live hybrid -settinsä eivät ole pelkästään musiikkia, ne ovat hetkiä, joissa voi päästää irti, olla oma itsensä ja jakaa sen energian koko tanssilattian kanssa. Juuri sitä, mitä Adrenaline meille merkitsee. Verkniptistä ja Nature Onesta aina World Club Domeen asti Flymeon on jättänyt jälkensä Euroopan suurimmille lavoille. Ja nyt hän tekee vihdoin Suomen debyyttinsä.
JOVYNN:
Energisistä seteistään ja viraaleista technotuotannoistaan tunnettu Malesiassa syntynyt DJ ja tuottaja on rakentanut kasvavan kansainvälisen yleisönsä industrial hard technon ja euforisten melodisten vaikutteiden yhdistelmällä. Nyt Jovynn saapuu ensimmäistä kertaa Helsinkiin!
NOTMYTYPE:
NOTMYTYPE on vuosien ajan ollut mukana vaikuttamassa modernin hard technon soundiin. HIVE festareiden perustajana sekä hard technon, trancen ja bouncen kehitystä eteenpäin vieneenä artistina hänen vaikutuksensa näkyy ja kuuluu tanssilattioilla ympäri maailmaa.
Unohtumattomista seteistään tunnettu NOTMYTYPE liikkuu saumattomasti valon ja pimeyden, herkkyyden ja raakuuden välillä. Hän luo hetkiä, jotka muistuttavat meitä siitä, miksi rakastuimme juuri tähän musiikkiin. Hetkiä, jolloin ulkomaailma unohtuu, musiikki tuntuu koko kehossa ja yleisöstä tulee yhtä.
LOPUT ARTISTIT JULKAISTAAN PIAN!
Tapahtumassa on täysi kuvauskielto.
DISCONNECT TO CONNECT
LIPUT
Early Bird – Regular 32,50 € / Skip the Line 42,50 € + lippukaupan kulut
+ security fee 3,90 €
Tapahtuma on K-18. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: aaniwalli.fi/turvallisuus