Asa Bäänd II: Siemeniä -levyjulkkarit, Janne Masalin
perjantai 3.12. 21:00 ROOM 1

Asa Bäänd II: Siemeniä -levyjulkkarit, Janne Masalin

Osta liput FB Event

Asa esiintyy yhtyeineen Ääniwallissa perjantaina 3. joulukuuta. Suomen arvostetuimpiin rap-artisteihin lukeutuva, Emma- ja Teosto-palkittu Asa on vuonna 2021 taiteilijana itsenäinen – sekä esteettisesti että oman levy-yhtiön ansiosta. On monta suuntaa johon lähteä, monta kotia jonne palata, monta ajatusta jota jahdata, sanoilla ja rytmeillä, soundeilla ja näyillä. Asan viimeisin julkaisu on DJ Polarsoulin kanssa yhteistyössä tehty LP “Uuden aallon lauluja” (Roihis Musica, 2020).

Illan avaa The Bad Ass Brass Bandin ja Tundramatiksin keulahahmonakin tunnettu Janne Masalin. Artistin ensimmäinen sooloalbumi Yhdessä olemme alasti julkaistiin vuonna 2020.

LIPUT
Ennakot Tiketistä 16 €
Liput ovelta 18 €
+ Security fee 3,50€

Mikäli ravintolarajoitukset ovat voimassa, tapahtumaan osallistuminen edellyttää koronapassia.

Pälkäneentie 13 BVallilaHelsinki