Olavi Uusivirta: Pieni kuolema -levynjulkaisukeikat
lauantai 10.9. 18:00 ROOM 1

Olavi Uusivirta: Pieni kuolema -levynjulkaisukeikat

Osta liput FB Event

”Pieni kuolema” -albumin 9. syyskuuta julkaiseva Olavi Uusivirta nähdään kahdella erikoispitkällä levynjulkaisukeikalla Helsingin Ääniwallissa lauantaina 10.9.2022. Kyseessä on samalla Uusivirran ainoat klubikeikat syksyllä 2022. Lipunmyynti käynnistyy Tiketissä tiistaina 5.7. klo 12.

LEVYNJULKAISUKEIKAT:
10.9.2022 Ääniwalli, Helsinki (ovet auki yleisölle klo 18:00)
10.9.2022 Ääniwalli, Helsinki (ovet auki yleisölle klo 22:15)

Levynjulkaisukeikat ovat kaksiosaisia. Uusivirta yhtyeineen soittaa ensin uuden pitkäsoittonsa alusta loppuun, jonka jälkeen livesetin toinen puolisko koostuu vanhemmasta tuotannosta. Vetojen sisällön lisäksi erikoista on tapahtumapaikka. Vastikään Allas Sea Poolin jo ennakkoon loppuunmyynyt Olavi Uusivirta nähdään nimittäin ensimmäistä kertaa omalla keikallaan Ääniwallissa!

”Pieni kuolema” on monilahjakkaan artistin yhdeksäs albumi, jolta on jo lohkaistu singlet Kielletty leikkiKun hiljaisuus oli kultaaHilma af Klint ja Älä päästä mua menemään. Emma-palkitun tekijän viime vuosien julkaisuihin lukeutuvat myös huikeat 100 viikkoa Suomen radiosoittolistalla pysynyt 2020-yhteisbiisi Anna Puun kanssa, kaksi konserttielokuvaa sekä rakastetun Yle Olohuone -keikan pohjalta syntynyt ”Lauantain toivotut” -albumi.

LIPUT
Alkuillan keikka – ennakot Tiketistä 49 €
Loppuillan keikka – ennakot Tiketistä 49 €
Liput ovelta 52 €
+ Security fee 3,50 €

Tapahtuma on K-18.

Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: 
www.aaniwalli.fi/turvallisuus

Pälkäneentie 13 BVallilaHelsinki