Ääniwalli

perjantai 24.3. 20:00 ROOM 1

SHADOWPLAY 40 VUOTTA

Suomalainen indierockin pioneeri Shadowplay juhlistaa 40-vuotista uraansa Ääniwallissa!

Aihetta juhlaan löytyy 40-vuotisen uran lisäksi myös helmikuussa uudelleen julkaistavasta yhtyeen klassikkoalbumista ”Eggs & Pop” (1993), joka on ensimmäistä kertaa saatavilla vinyylinä.

Shadowplayn pitkä ura yltää aina vuoteen 1982, josta eteenpäin yhtye on toiminut aktiivisemmin tai epäaktiivisemmin läpi vuosien. Vaikka yhtyeen virallisia julkaisuja on kertynyt vuosien varrella vain kolme, on yhtye onnistunut keräämään arvostusta ulkomaita myöten ja hurmaamaan muun muassa takavuosien rockraamatut NME:n ja Melody Makerin.

Yhtyeen tummanpuhuvassa ja tyylejä yhdistelevässä musiikissa voi muun muassa aistia vaikutteita ja äänimaailmoja savuisesta jazz-klubista synkempään post-punkiin, mikä tekee yhtyeestä varsin omaperäisen ja mystisen mielenkiintoisen seurattavan niin levyllä, kuin lavalla.

Shadowplayn juhlahumussa on menossa mukana myös kaksi myöhemmin ilmoitettavaa lämmittelijää.

LIPUT
Ennakkoon 27,50 € + lippukaupan kulut
Liput ovelta 29 €, mikäli jäljellä
+ Security fee 3,50 €

Soittoajat julkaistaan Ääniwallin nettisivuilla tapahtumaviikolla.

Tapahtuma on K-18. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: aaniwalli.fi/turvallisuus