TEST PRESSING #45
lauantai 15.4. 22:00 KOKO TALO

TEST PRESSING #45

Osta liput FB Event

Ranskalaisartisti Shlømo saapuu ensimmäiselle Suomen-keikalleen Ääniwalliin lauantaina 15. huhtikuuta. Äärimmäisen monipuolisena tuottajana tunnetuksi tullut Shlømo venyy tyylillisesti suoraviivaisesta teknomoukaroinnista ambientiin ja IDM:ään. Taapion-labelin vuonna 2013 perustanut Shaun Baron-Carvais on tehnyt remixejä mm. Ellen Allienille ja Oscar Mulerolle. Shlømo-materiaalia ovat puolestaan versioineet edellämainittujen lisäksi mm. I Hate Models ja Schacke. Tuoreimpiin projekteihin lukeutuu tuottajakollega Hadonen kanssa perustettu duo Viper Diva sekä Saike-levymerkki. Deejiin roolissa Shlømo on vaikuttanut mm. pariisilaisten Possession-teknobileiden vakiokaartissa Anethan ja Héctor Oaksin kaltaisten nimien rinnalla.

1+1-huoneessa brittiläiseen bassomusiikkiin ja sen eri ilmenemismuotoihin keskittyvän London Zoo -klubin vieraana nähdään bristolilainen Neffa-T. Rinse FM:llä aktiivisesti soittaneen deejiin keikat ovat samanaikaisesti kokeellisia, hauskoja ja energisiä. Vuonna 2022 perustetun London Zoon nimi viittaa Lontoon keskeiseen rooliin brittiläisen musiikkikulttuurin keskuksena ja erilaisten vaikutteiden sulatusuunina. Tuloksena on moniulotteinen ja eläimellinen kokonaisuus, jossa lajien ja tyylien kirjo vaalii yhteisöllisyyttä ja erilaisuutta.

ROOM 1

22:00 SISTER SERPENS

00:00 SOONJA

02:00 SHLØMO (FR)

VJ RANDOM DOCTORS & KLAUSTROFOBIA
VALOT: ANNA MYLLYLUOMA

ROOM 1+1 / LONDON ZOO

22:00 MARY YOUNG

23:30 VOLPE

01:00 OIVO

02:30 NEFFA-T (UK)

VJ ANNI LASER

LIPUT
Ennakkoon Eventualista 18  € + lippukaupan kulut
Liput ovelta 18 € / 12 € ennen klo 23:00
+ Security fee 3,50 €

Tapahtuma on K-20. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: aaniwalli.fi/turvallisuus

Pälkäneentie 13 BVallilaHelsinki