THEE SACRED SOULS (US)
keskiviikko 25.10. 19:00 ROOM 1

THEE SACRED SOULS (US)

Osta liput FB Event

Kovassa nosteessa oleva, vaikuttavan omaleimaista soul-musiikkia esittävä sandiegolaisyhtye Thee Sacred Souls saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Yhtye esiintyy Helsingin Ääniwallissa keskiviikkona 25. lokakuuta 2023.

Vuonna 2019 perustettu Thee Sacred Souls kiinnitettiin maineikkaalle Daptone-levy-yhtiölle varhaisten klubikeikkojensa perusteella ja yhtye sai kymmeniä miljoonia kuuntelukertoja heti ensisingleillään. Pian huomionsa tulokasyhtyeeseen kiinnittivät myös nousevia trendejä haistelevat musiikkimediat kuten Billboard, Rolling Stone ja KCRW. Kiitellyn debyyttilevynsä viime vuonna julkaissut ryhmä tunnetaan upeista keikoistaan, joiden myötä Thee Sacred Soulsin suosio Yhdysvalloissa sekä Euroopassa on kasvanut nopeasti ja keikkapaikat vaihtuneet askel askeleelta suuremmiksi.

Rumpali Alex Garcian ja basisti Sal Samanon perustaman Thee Sacred Soulsin ajattomassa musiikissa yhdistyvät 1960-luvun sweet soulin vaikutteet ja 70-luvun alun R&B:n rytmit. Samaan aikaan yhtyeen musiikki on niin tuoretta ja vilpittömän aitoa, että Thee Sacred Soulsin voi todeta löytäneen kiehtovan oman soundinsa. Yhtyeen laulaja Josh Lanen mestarillinen melodiantaju ja taipuisa ääni tihkuvat juuri sitä tunnetta ja kaihoa, josta paras soul-musiikki on kautta aikain tehty.

AIKATAULU
19:00 Ovet
21:00 Thee Sacred Souls (US)

LIPUT
Ennakkoon Tiketistä 32 € + lippukaupan kulut
Liput ovelta 35 €
+ Security fee 3,50 €

Tapahtuma on K-18. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: aaniwalli.fi/turvallisuus

Pälkäneentie 13 BVallilaHelsinki